263310.jpg

Tervehdys, kaikki Doulat! Vaikka sää on harmaa ja marraskuuta vielä puolet jäljellä, on hyvä muistaa että on vain 38 päivää JOULUUN!

Sitä ennen on Doulien vierailu Naistenklinikan synnytysosastolle ma 20.11. klo 17 alkaen. Tapaamme Naistenklinikan (Meilahdessa, osoite Haartmanninkatu 11) ala-aulassa viimeistään varttia ennen. Pysäköintitilaa on Naistenklinikan pihalla tosi niukasti (maksullista!) mutta kadunvarteen usein tuohon aikaan mahtuu.

Ja vielä muistutan mieliinne, että viimeistään näin vuoden lopussa on hyvä koota yhteen vapaaehtoistyötön käyttämäsi aika. Paljonko aikaa käytit puheluihin/ tapaamisiin/ synnytykseen tukisuhteessa? Eilalta tai Monalta saat tilastointia varten lomakkeen, johon ajat on helppo merkitä. Uudestaanhan näitä tietoja ei siis tarvitse vuoden lopussa antaa, jos olet ne jo aiemmin antanut. Itse teen muuten useimmiten niin, että aina kun soittelen tai tapaan doulattavaani, niin merkitsen omaan kalenteriini käytetyn ajan. Siitä ne on sitten helppo myöhemmin keräillä. Ja muistakaa, ettei ole kyse mistään minuuttipelistä, "sinne päin" riittää! Tilastot ovat Doulatoiminnalle tärkeitä, niistä saamme paljon mielenkiintoista tietoa itsellemme ja tietysti tilastot toimivat myös raporttina esimerkiksi  anoessamme rahaa tulevalle toiminnalle.

Voimia alkutalveen
toivottelee Jaana

                                                                                                        223830.jpg


Kuvat: Ylemmässä kuvassa intiaaninaisia synnyttämässä Doulineen (kirjasta Die Hebamme im Wandel der Zeiten) ja alemmassa kuvassa synnytysosaston amme Milan sairaalasta Wienissä.