Helsingin ensikodin Doulatoiminnan historiaa

Helsingin ensikodissa on yksinäisten äitien tukemista pidetty tärkeänä. Ensikodin asiakkaana olevilla odottavilla äideillä onkin jo vuodesta 1981 ollut mahdollisuus saada mukaan synnykseensä tukihenkilöksi joku henkilökunnasta. Koska äideiltä ja synnytyssairaaloilta saatu palaute ja tukihenkilöiden kokemukset olivat myönteisiä, halusivat ensikodin työntekijät kehittää toimintaa edelleen myös muille sitä tarvitseville äideille pääkaupunkiseudulla.

Toiminnan kehittämiseen tarjoutui mahdollisuus kun Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 1992 haluttiin kehittää tukihenkilöpalveluja eri kansalaisryhmille. Raha-automaattiyhdistys myönsi Helsingin ensikodille varat kolmivuotisen Doula-projektin käynnistämiseen.

Synnytystukihenkilötoiminnan nimeksi valittiin "DOULA", joka on kreikan kielen sana ja tarkoittaa palvelijatarta.

Doulatoiminta on jatkunut vireänä varsinaisen projektin päättymisen jälkeenkin ja on nyt osana Helsingin ensikodin Baby blues -toimintaa. Baby blues toiminta kytkeytyy osaksi ympärivuorokautisen balanssi- yksikön toimintaa.  Balanssi- yksikkö tarjoaa tukea vauvaperheille sekä rytmityshoitoa valvottavien vauvojen vanhemmille. Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisille synnyttäjille tarjoaa Folkhälsan omia Doulapalveluitaan.

Tukihenkilöt

Aktiivisesti tukihenkilöinä toimivia doulia on n. 20. Doulasynnytyksiä on kuukausittain HUS-alueen sairaaloissa, pääasiassa Kätilöopiston ja  Jorvin sairaaloissa sekä Naistenklinikalla. Doulia on ollut mukana synnytyksissä myös Hyvinkään ja Porvoon sairaaloissa sekä Länsi-Uudenmaan sairaalassa Tammisaaressa.

Doulat ovat vapaaehtoistyöntekijöitä, eivätkä saa työstään palkkaa. Synnyttäjiltä peritään 42 euron maksu (2011), jolla katetaan Doulan kulu- ja ruokailu yms kulut.

Doularyhmän tapaamiset

Doularyhmä kokoontuu kuukausittain Helsingin ensikodissa. Näissä Doula-illoissa keskustellaan Doulan työhön liittyvistä asioista ja kuullaan alustuksia raskauteen synnytykseen ja vauvanhoitoon sekä vanhemmuuteen liittyen. Doula on tehtävässään vaitiolovelvollinen doularyhmän tapaamisten ulkopuolella. Jokaiseen Doula-iltaan kuuluu myös kahvi- ja teetarjoilu lisukkeineen. Doulat tekevät myös tutustumiskäyntejä synnytyssairaaloihin ja muihin mielenkiintoisiin kohteisiin. Tulevaa toimintaa suunnitellaan yhdessä Doula-illoissa. Ryhmän vetäjinä toimii kaksi Baby blues-yksikön työntekijää.

Kun odottava äiti haluaa synnytykseensä Doulan

Kun odottava äiti haluaa synnytykseensä mukaan Doulan, hän ottaa yhteyttä Helsingin ensikotiin. Puhelut ohjataan Baby blues työntekijälle (040 5874608, [email protected].) Baby blues työntekijä kirjaa ylös synnyttäjän henkilötiedot, tietoa tämän raskauden kulusta sekä toiveista tukihenkilön suhteen. Usein synnyttäjä toivoo Doulan olevan esimerkiksi saman ikäinen tai häntä itseään vanhempi, asuvan samalla alueella ja olevan kokenut, toisin sanoen synnyttänyt itse tai ollut läsnä useammassa synnytyksessä.

Synnyttäjän tiedot välitetää edelleen Doulille, joko kuukausittaisessa tapaamisessa tai puhelimitse. Ryhmän yhteisellä päätöksellä valitaan sopivin Doula ja hänelle varahenkilö mahdollisten esteiden varalta.

Doulan ja synnyttäjän yhteydenpito

Doula ottaa yhteyden synnyttäjään ja he sopivat tapaamisen. Ensitapaamisessa on tärkeää selvittää synnyttäjän toiveita Doulan tehtävistä sekä hänen suhtautumistaan synnytykseen yleensä. Synnyttäjä ja Doula voivat tavata myös Balanssin  tiloissa ja katsella esimerkiksi synnytysvideoita tai tutustua synnytysjakkaran käyttöön. Tapaamisesta täytyy sopia Ensikodin työntekijän kanssa.

Heti tukisuhteen alussa on hyvä sopia siitä kuinka usein yhteyttä pidetään. Haluaako äiti tavata useamman kerran ennen synnytystä, soitellaanko tiettyinä päivinä vai ottaako äiti yhteyden vain tarvittaessa ? Haluaako hän tavata myös varadoulan?

Synnytyksen aika

Kun synnytyksen aika lähestyy, Doula on jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Synnyttäjän on oltava varma siitä, että tavoittaa Doulansa (tai varalla olevan) kun synnytys käynnistyy.

Doula on synnytyksessä läsnä koko sen ajan - ehkä jo tarkkailuosastolta alkaen kunnes äiti siirtyy vierihoito-osastolle. Toisinaan aikaa kuluu vain muutama tunti, joskus jopa vuorokausi tai ylikin. Myös varadoulan on hyvä tietää milloin synnytys on käynnistynyt.

Mitä Doula tekee synnytyksen aikana?

Synnytyksen aikana Doula tukee ja rohkaisee synnyttäjää yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti käyttäen omaa harkintaansa sekä kuunnellen äidin toiveita. Doulan tärkeimpiä tehtäviä synnytyshuoneessa on läsnäolo. Hän kannustaa synnyttäjää jaksamaan ja myötäelää synnytyksessä läsnä olevia suuria tunteita. Hän hieroo, pyyhkii otsaa, auttaa vaihtamaan asentoa, taluttaa vessaan,tuo juotavaa, puhuu joskus synnyttäjän puolestakin. Tavoitteena on, että äidille jää synnytyksestä positiivinen mielikuva.

Synnytyksen jälkeen

Synnytyksen jälkeen äiti ja Doula tapaavat - äidin tarpeista riippuen - yhdestä useampaan kertaan. Tapaamiskertojen tarkoituksena on synnytyksen läpikäyminen yhdessä ja mahdollisten epäselväksi jääneiden asioiden selvittäminen. Äiti saattaa alkuvaiheessa kaivata tukea myös imetyksessä ja vauvan hoidossa.

Tukisuhteen päättyminen

Jokaisella tukisuhteella on päätöspisteensä. Useimmat doulasuhteet päättyvät luontevasti muutaman kuukauden kuluttua vauvan syntymästä. Joskus  perhe kuitenkin tarvitsee enemmän tukea. Ongelmatilanteissa Doula voi kysyä neuvoa Doularyhmän vetäjiltä tai toiselta Doulalta.

Minkälaista tukea synnyttäjät toivovat ?

Tärkeimmäksi äidit kokevat henkisen tuen: Doulalla on aikaa kuunnella, olla ystävänäkin juuri tällä suurella hetkellä. Toisaalta he kaipaavat myös tietoa - valmentautumista synnytykseen ja äitiyteen sekä tietoa lapsiperheiden palveluista. Monet äidit arvostavat myös käytännön tukea, joka voi olla vaikkapa avustamista vauvantarvikkeiden hankinnassa.

Miksi tukihenkilöä tarvitaan ?

Tutkimusten mukaan synnyttäjät kokevat tukihenkilön läsnäolon synnytyksessä lisäävän turvallisuuden tunnetta ja vaikuttavan synnytyskipua lievittävästi. Kun pelko ja ahdistus vähenevät, vähenee myös kipulääkityksen tarve ja synnytyksen kulku nopeutuu. Nopeasti sujuva synnytys vaikuttaa niin äidin kuin syntyvän lapsenkin vointiin positiivisesti.

Doulan tuki on useimmiten tärkeää jo raskauden aikana. Synnytykseen liityviä pelkoja on helpompi käsitellä "tukemisen ammattihenkilön" kanssa etukäteen. Varmuus siitä, ettei joudu olemaan yksin synnyttämässä rauhoittaa mieltä.

Mitä etua Doulasta ?

Tutkimusten mukaan
 

  • vähemmän keisarileikkauksia
  • lyhyempi synnytyksen kesto
  • vähemmän epiduraalipuudutuksen tarvetta
  • vähemmän oksitosiinin käyttöä synnytyksen vauhdittamiseksi
  • vähemmän kivunlievityksen tarvetta